Asiakastarina: Pia ja Petteri Kauppisen talon rakentaminen on loppusuoralla ja pian päästään asentamaan maalämpöä
Tässä asiakastarinasarjassa seuraamme espoolaisten Pia ja Petteri Kauppisen perheen rakenteilla olevan talon valmistumista ja maalämmön asentamista. Sarjan ensimmäisessä osassa viime syyskuussa tutustuimme talon suunnitelmiin ja lämmitysratkaisun valintaan. Nyt Petteri kertoo, mitä puolen vuoden aikana raksalla on ehtinyt tapahtua.
Lämpökaivon poraaminen kävi nopeasti
Pian ensimmäisen osan julkaisun jälkeen Lämpödiilerin auto kurvasi raksalle. ”Aamulla vein lapsia tarhaan ja huomasin, että joku oli poraamassa lämpökaivoa. Iltapäivällä kaveri oli jo lähtenyt. Nopeata ja tehokasta toimintaa, ei kauan häiritty naapureita”, Petteri muistelee. Lokakuussa 160 metriä syvään lämpökaivoon asennettiin putket. Joulukuun alussa taloon asennettiin lattialämmitysputket ja sen jälkeen valettiin lattiat. Tammikuussa tontille tuotiin Chillerin konvektori odottamaan asennusta.
Seuraavaksi vuorossa maalaus- ja tasoitetyöt
Talon varsinainen rakennusurakka alkaa olla valmis. Huoneet, seinät ja ikkunat ovat paikoillaan, ja pian päästään pinnoittamaan. ”Rakentajat lopettivat juuri urakkansa. Maaliskuun alussa paikalle tulee toinen tiimi tekemään maalaus- ja tasoitetöitä. Sen jälkeen on lattioiden ja kiintokalusteiden asentamisen vuoro”, Petteri kertoo. Lämpödiilerin asentajat pääsevät asentamaan varaajaa ja lämpöpumppua taloon, kun varasto on saatu maalattua ja pinnoitettua.
Kiintokalusteita, materiaaleja ja värejä Petteri ja Pia ovat suunnitelleet matkan varrella. Apuna on ollut sisustussuunnittelija. ”Pintamateriaalit on valittu ja laatatkin jo ostettu. Nyt vain odotetaan, että päästään laatoittamaan.” Varsinaisen rakennus- ja pinnoitustyön Petteri on jättänyt suosiolla ammattilaisille. ”Talo ei ikinä valmistuisi, jos itse pitäisi tehdä. Yhden tolpan olen maalannut”, hän naurahtaa.
Projekti on pysynyt aikataulussaan
Rakennusprojekti on pysynyt hyvin aikataulussaan. Joitain yllätyksiä ja kiireitä on toki matkan varrelle osunut, mutta pääosin kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. ”Rakentajakonsultti sanoi, että rakentamisessa menee noin vuosi, ja se näyttää pitävän paikkansa. Näillä näkymin pääsemme muuttamaan tavoiteaikataulussa eli toukokuun lopussa”, Petteri kertoo.
Seuraavassa osassa tutustumme lämmitysjärjestelmän asennukseen.